Skip to content

Takaisin

Huipputasoista väricad-tulostusta

Syksy saa luonnon puhkeamaan väriloistoon, ja niin saadaan mekin CAD-rakennuspiirustukset.

“Ihminen reagoi väreihin voimakkaasti, voisi sanoa, että voimakkaammin kuin tekstiin, joten niillä on suuri merkitys visuaalisessa viestinnässä. Värien suuren viestinnällisen arvon vuoksi, ihmiset eivät harvemmin enää tyydykään mustavalkoiseen tekniikkaan, vaan ovat siirtyneet värillisten tulosteiden maailmaan. Tämä väreihin siirtyminen on huomattu alalla jos toisella ja siksi mekin suosittelemme väritulosteita mustavalkoisten sijaan. Rakennuspiirustuksissa suunnittelijat usein käyttävät eri värejä, indikoimaan tiettyä tarkentavaa informaatiota. Esimerkiksi sähkölinjoja, vesiputkia tai muuta, jonka täytyy erottua piirustusten pohjakuvista. Värillä on helppo merkitä piirustuksiin joitain tärkeitä huomioita, joiden täytyy pompata sitä lukevan henkilön silmiin. Myös julkisivukuvat heräävät uuteen uskoon, kun talojen julkisivut nähdään niiden omissa väreissä, eikä vain mustavalkoisena tulosteena.” Näin pohtii tuoteasiantuntijamme Sampo väri-CAD-tulosteista.

Väreillä on siis merkitystä, eli yhteyttä myyntiin niin kerromme lisää myynti@niini.fi | 010 6803 400.

#väriCAD #värilläselvyyttä #rakennuspiirustukset #kukajeesaanoniini #niinioy

Aihealue: Uutiset