Hyvin harva brändi porskuttaa vuosikymmeniä muuttumattomana. Ei edes ne ikivihreimmät…tai punaisimmat – looking at you Coca-Cola. Brändi voi ajan saatossa alkaa tuntua vanhalta tai sitten markkinan muuttuessa brändin tarjoamat tuotteet tai palvelut muuttuvat sen verran, että brändin uudistukselle on palava tarve.
Tässä artikkelissa käsittelemme brändiuudistuksen kompastuskiviä, mitä kannattaa huomioida ennen kuin uudistusta lähdetään suunnittelemaan, millä perusteilla uudistus kannattaa toteuttaa, mutta myös käytännöntasolla. Missä kaikkialla brändi näkyy? Painotalo astuu kuvaan mukaan, kun uudistus on edennyt painovalmiiksi.
Mutta ensin, mikä on brändi?
Voisi sanoa, että brändi on laatulupaus yrityksen tuotteesta tai palvelusta. Brändin tarkoituksena erottaa yritys, palvelu tai tuote kilpailijoistaan. Tavallisimmin brändimielikuva muodostuu yrityksen logosta, äänensävystä (tone-of-voice), tarinasta – oikeastaan kaikesta mikä yritykseen liittyy, aina työntekijöistä lähtien.
Brändin rakentaminen on tärkeä aloittaa jo yrityksen alkumetreillä, mutta joskus tämä vaihe jää huomioimatta ja brändi jää kohderyhmälleen epäselväksi. Tällöin brändiä uudistetaan yrityksen kasvaessa. Oli brändiuudistuksen takana mikä tahansa syy, ei prosessiin kannata lähteä hetken mielijohteesta. Kokosimme muutamia yleisimpiä kompastuskiviä, joita tehdään brändiuudistuksessa. Lue tästä vinkit siihen, millaisia mokia kannattaa välttää.
Virhe 1: Brändiuudistus väärin perustein
Tekisi mieli heti kertoa kaikki upeat ideamme siitä, miten esimerkiksi teippauksia, seinätarroja, graafisia tuotteita tai erilaisia levymateriaaleja voi hyödyntää brändi-ilmeen esiintuomisessa. Olemme kuitenkin itsekin toteuttaneet ison brändiuudistuksen vasta pari vuotta sitten ja tiedämme mitä kaikkea muutakin se sisältää.
Brändiuudistus ei ole vain brändin ilmeen raikastamista, vaan se tulee miettiä kokonaisvaltaisesti. Hypätä syvään päähän ja sukeltaa kohderyhmäymmärrykseen ja brändi-identiteetin määrittelyyn perusteellisesti.
Brändiuudistusta ei ole syytä lähteä tekemään “ihan vain huvin vuoksi”. Ei siksi, että kilpaileva yritys on hehkuttanut uudistettua brändiä eri medioissa tai siksi, että huomaat kilpailevan yrityksen ilmeen muuttuneen freesimmäksi. Ainoa syy brändiuudistukselle ei myöskään ole se, että oman yrityksen visuaalinen ilme alkaa kyllästyttää itseä. Tällaisten syiden perusteella toteutettu brändiuudistus menee todennäköisesti metsään.
Virhe 2: “Hei katso, kaverin logo näyttää mageelta”
Meillä kaikilla on varmasti jokin brändi, josta tykkäämme erityisen paljon. Suosimme kyseisen brändin tuotteita tai palveluita, ihailemme brändin luomaa statusta ja osaamme yhdistää logon brändiin vaikka unissamme. Tällainen brändi on onnistunut! Mutta kannattaako sitä lähteä matkimaan? Ei missään nimessä. Yksi brändiuudistuksen suurimmista kompastuskivistä on se, että matkitaan ja kopioidaan suoraan jo olemassa olevaa brändiä.
Useista tuotteista tai yrityksistä löytyy varmasti samankaltaisuuksia, mutta brändiuudistuksen tarkoitus on tehdä brändistä muista erottuva ja mieleenpainuva. Sellainen, joka kuvastaa nimenomaan juuri sinun yrityksesi arvoja, tuotteita ja palveluita.
Virhe 3: Brändiuudistus keskittyy vain visuaaliseen ilmeeseen
Visuaalinen ilme on tunnistettavuuden vuoksi erittäin tärkeä, mutta brändi ei koskaan ole ainoastaan logo tai muu ulkoinen seikka. Siksi myöskään kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen ei tulisi koskaan keskittyä ainoastaan visuaaliseen ilmeeseen.
Visuaalisen ilmeen virkistäminen tai kokonaan uudistaminen on usein tervetullut ja tarpeen jossain vaiheessa yrityksen tai tuotteen elinkaarta, mutta mikäli brändi ei muuten puhuttele oikeaa kohderyhmää ei visuaalisen ilmeen kohennuksella saavuteta toivottuja tuloksia brändiuudistuksessa.
Jos brändi-identiteetti on muuten kunnossa, on visuaalisen ilmeen raikastaminen yleensä positiivinen uudistus. Silloin on toki muistettava, että kaikki brändiin liittyvä materiaali, kuten pakkausmateriaalit, ikkunateippaukset, käyntikortit sekä mahdolliset myymälämateriaalit on uusittava. Onneksi monipuolinen painotalo pystyy toteuttamaan uuden visuaalisen ilmeen brändimateriaaleihin. Riittää, että lähettää tarvittavat tiedot, logot ja kuvat sekä tilattavien tuotteiden määrät. Meidän kokeneet asiantuntijamme auttavat mielellään brändiuudistukseen liittyvien painomateriaalien valinnassa – ota yhteyttä!
Virhe 4: Uudistetun brändin brändilupausta ei toteuteta
Lyhyesti sanottuna brändilupaus kertoo, mikä on brändin hyöty tai merkitys asiakkaalle. Mutta mikä on brändiuudistus korunkauniilla lupauksilla, jos lupauksia ei käytännössä toteuteta? Hienosti toteutettu brändiuudistus voi kaatua omaan nokkeluuteensa jo alkumetreillä, mikäli brändille asetettuja lupauksia ei pystytä kohderyhmän silmin lunastamaan.
Paperilla mikä tahansa lupaus vihreistä arvoista tai eettisyydestä voi näyttää hyvältä, mutta mikäli yritys toimii vastoin lupauksiaan, ei se herätä kohderyhmässä luottamusta ja isollakin rahalla tehty brändiuudistus on turha. Brändilupauksen tulee olla sellainen, joka pystytään lunastamaan arjessa esiintyvissä toiminnoissa kuin itsestään.
Virhe 5: Hieno brändiuudistus, väärä kohderyhmä
Brändiuudistuksen yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä asioista on kohderyhmään perehtyminen. Kohderyhmä tulee pitää mielessä koko uudistuksen ajan, jotta lopputulos on onnistunut. Hienosti ja näyttävästi toteutettu brändiuudistus valuu Kankkulan kaivoon, jos kohderyhmä on väärä. Brändi ei tällöin millään tasolla puhuttele oikeita henkilöitä, eikä uudistuksella saada sitä hyötyä mitä sillä on haettu.
Brändiuudistus ammattilaisten avulla
Harvoin onnistunut idea brändiuudistukselle syntyy yhdessä yössä, vaan se vaatii ympärilleen ammattitaitoisia henkilöitä, joilta löytyy uudistuksen vaatimaa osaamista. Itse ideoinnin ja toteutuksen lisäksi kokonaisuuteen tarvitaan myös mm. painotalon ammattilaisia, jotka pystyvät tuottamaan laadukkaita materiaaleja uudistetulle brändille.
Tutustu millaisia tuotteita on mahdollista painattaa uudistetulle brändille!