Esitteet ja flyerit rakentavat brändiäsi ja avaavat asiakkaallesi palveluitasi sekä tuotteitasi. Ne ovat oleellinen ja tärkeä osa yrityksesi viestintää.
Esitteessä voit kertoa yrityksesi tarinan, esitellä tuotteesi ja palvelusi. Esitteet ovat ennen kaikkea yrityksesi brändin rakentaja ja olennainen osa markkinointiviestintää, oli sitten kyseessä messut, tapahtumat, asiakastilaisuudet, myynnin tukimateriaali tai muu viestintä. Esitteiden koot ja paperimateriaalit vaihtelevat aina tarpeesi mukaan. Niinin ammattitaitoinen henkilökunta osaa auttaa sinua löytämään juuri sen oikean materiaalin jälkikäsittelyineen, jolloin ideasi saavat aina arvoisensa painon. Toteutamme toiveittesi mukaiset esitteet tarvittaessa myös pikaisella aikataululla ja vain kerralla tarvittavan määrän, jolloin voidaan säästää ympäristön lisäksi myös materiaalikuluissa.
Yleisimmät esitteet taitetaan arkista monisivuiseksi esitteeksi. Arkki voidaan taitaa eli nuutata puoliksi, jolloin siitä tulee nelisivuinen esite. Tai se voidaan taittaa kerien, haitarina tai porttitaittona, jolloin esitteeseen saadaan sivumääräksi kuusi sivua. Erilaiset taittotavat vaikuttavat esitteen sisältöön, joten päätös, millainen esite rakennetaan pitää tehdä jo hyvin alkuvaiheessa. Arkin suunta voidaan myös kääntää, jolloin saadaan 4-sivuinen pystyyn taitettu esite.
Esitteitä voi taittaa monella tapaa, tässä yleisimmät tavat.
Esitteisiin voi myös tehdä liitteitä liimatäpällä tai irrotettaviksi pinnoiksi. Parhaimman lopputuloksen saat, kun otat yhteyttä myyntimme ja käyt tarpeesi läpi heidän kanssaan. Tehdään sinulle toimivin esite, yhdessä.
Tarjoamme myös ammattitaitoista suunnittelupalvelua esitteiden ja muiden markkinointimateriaalien tekoon. Halutessasi voit lähettää esitteet ja flyerit asiakkaille tai muille kohderyhmille, hoidamme sen puolestasi suoramarkkinointipalveluidemme kautta.
*Ilmaisen pakettiautomaattitoimituksen ehdot:
Olemme kehittäneet verkkokauppamme valikoimaa huolellisesti tarjotaksemme laajan valikoiman eri kokoja ja materiaaleja. Vakioitujen tuotteiden ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kilpailukykyiset hinnat ja nopeat toimitusajat. Verkkokaupastamme suoraan ostamalla varmistat aina edullisimman hinnan ja nopeimman toimituksen.
Miksi verkkokaupassa on tarjolla edullisempia hintoja kuin perinteisissä tilausmenetelmissä?
Verkkokaupan tarjoamat edullisemmat hinnat verrattuna perinteisiin tilausmenetelmiin, kuten sähköpostitilauksiin, voidaan selittää seuraavilla tekijöillä:
Tilausten automaattinen kirjaaminen: Olemme investoineet merkittävästi automaatioon verkkokauppatilauksissamme. Tämä mahdollistaa useiden työvaiheiden automatisoinnin, kuten tilauksen kirjauksen ja vastaanoton. Automatisoitu tilauksen käsittelyprosessi vähentää manuaalisen työn tarvetta ja siten kustannuksia.
Tiedostojen käsittelyn automatisointi: Verkkokauppamme on suunniteltu käsittelemään tiedostoja tehokkaasti ja automaattisesti. Tämä sisältää tiedoston tarkastuksen ja asemoinnin koneelle. Automaattinen tiedostonkäsittely nopeuttaa tilausten käsittelyä ja vähentää virheiden riskiä.
Toimitustietojen syöttö ja toimitustavan valinta: Verkkokauppamme mahdollistaa asiakkaiden syöttää toimitustiedot ja valita toimitustavan kätevästi itse. Tämä vähentää manuaalisen työn tarvetta ja varmistaa tarkat toimitustiedot.
Maksutapahtumien helppo hallinta: Verkkokauppaamme on integroitu erilaiset maksutavat ja ne mahdollistavat maksutapahtumien helpon hallinnan. Tämä vähentää laskutukseen liittyvää työtä ja varmistaa nopeat ja turvalliset maksutapahtumat.
Nopeampi tuotantoon siirtyminen: Verkkokaupan avulla tilaukset ja niihin liittyvät tiedostot päätyvät nopeammin tuotantoon työn alle. Tämä johtaa lyhyempiin läpimenoaikoihin ja mahdollistaa tuotteiden nopeamman toimituksen asiakkaille.
Mikäli haluat jotain muuta materiaalia tai kokoa, jota et löytänyt verkkokauppatuotteistamme, ota yhteyttä niin voimme tehdä sinulle yksilöllisen tarjouksen. Tarjouksen saat noin kahden työpäivän sisällä tarjouspyynnön vastaanottamisesta.
Kehitämme verkkokauppaamme jatkuvasti ja laajennamme tuotevalikoimaamme. Otamme myös mielellämme vastaan asiakkaiden ideoita ja ehdotuksia uusista tuotteista.